|
ViherPiha on kukkien
ystävien ja puutarhaharrastajien ikioma lehti, mutta paljon
muutakin! ViherPihan jokainen numero pursuaa
tietoa ja ideoita kaikille pihalla ja puutarhassa viihtyville. ViherPihan lukijat haluavat ennen
kaikkea nautiskella puutarhatöistä ja pihalla oleilusta.
Kasvien lisäksi ViherPiha käsittelee monipuolisesti pihan
suunnittelua, rakentamista ja sisustamista. Nyt suosiossa ovat
viherhuoneet, kesäkeittiöt ja suuret terassit
suihkulähteineen. Kasvimaat ja kasvihuoneet yleistyvät kautta
maan. Ilmastonmuutos tuo puutarhaan uusia tuholaisia mutta myös
uusia mahdollisuuksia. Kaikkeen tähän tarvitaan ohjeita,
välineitä ja tarvikkeita – ViherPihan apua.
Hyväntuulinen ViherPiha on Suomen ylivoimaisesti suurin ja
suosituin piha- ja puutarhalehti. Se muistaa myös
kerrostaloasukkaat.
ViherPihan pihaesittelyt vievät halki Suomen. Pihat ovat isoja ja
pieniä, kukkaisia, kivettyjä tai puulla
päällystettyjä. Ne tarjoavat lukijoille ideoita,
kokemusta ja tunnelmaa.
Kasvijuttujen laadun takaavat Suomen parhaat asiantuntijat - ja
upeimmat kuvat. lukijat kiittävät siitä, että
ViherPiha on tehty Suomen oloihin. He iloitsevat myös siitä,
että ViherPiha ilmestyy syksylläkin. ViherPiha neuvoo,
mitä pihalla ja puutarhassa on syytä tehdä juuri nyt.
Pihaa rakennetaan ja sisustetaan vuosi vuodelta enemmän. ViherPiha
tietää, miten tehdään patio ja pergola. Lehti
esittelee pihan uudet vesiaiheet, patsaat ja muut somisteet.
ViherPihan
avulla syntyy kaunis piha, jossa kasvit menestyvät ja ihmiset
viihtyvät.
Tilaa siis nyt ViherPiha itsellesi tai
ystävällesi!
|
ILMESTYMISAIKATAULU
2011
9 5.10. Nyt pihan valot kuntoon, ne tuovat turvaa ja tunnelmaa. Valmista puutarha talveen. Ilona suuri terassi, ulkokeittiö ja kylpytynnyri. Harvinaisten kasvien piha Kirkkonummella. Parhaat ruskakasvit.
10 2.11. Juhlakauden kauneimmat asetelmat kotiin, parvekkeelle, portaille ja pihalle. Tyttöjen pehmeä puutarha kutsuu rentoutumaan. Opi kaivertamaan kurpitsoja. Näin piha pysyy upeana vuoden ympäri.
|
|