Tilaa Erä-lehti. Tilaa Erä-lehti lahjaksi. Tilaa Erä-lehti ulkomaille. Erä-lehti tilaus. Erä-lehti lahjatilaus. Erä-lehti tilaus ulkomaille. Enemmän kalastusta, retkeilyä, elämyksiä ja tilaajaetuja! Erä kertoo parhaista pyyntimuodoista, hyvistä kalakohteista ja toimivimmista välineistä. Monesti pienelläkin kalastustyylin muutoksella, yksittäisen välineen virittämisellä tai uuden taidon omaksumisella on suurta merkitystä saaliin määrän ja laadun parantumiseen. Erä tarjoaa myös laajan kirjon suomalaisten retkeilijöiden kokemukseen perustuvaa retkikohde- ja välinetietoa. Eniten rahanarvoista hyötyä lukijat saavat Erän ainutlaatuisen laajoista vertailutesteistä, joiden avulla he pystyvät kohdistamaan omat välinehankintansa entistä järkevämmin joko huippulaadukkaisiin testivoittajiin tai hinta/laatusuhteeltaan edullisiin hyvä ostos -tuotteisiin. Lehden avustajakunnan pääosan muodostavat eri alojen asiantuntijat sekä ammattimaisesti toimivat kalastus- ja eräoppaat, joiden tehtävänä on antaa joka numerossa runsaasti rakennuspuita lukijan omien tietojen ja taitojen jatkuvaan kartuttamiseen.         Tilaa ERÄ

Monipuolinen

harrastelehti
suomalaiselle


  • Ilmestyy 14 numeroa vuodessa (yksi kaksoisnumero)
  • Perustettu 1977

Tilaa erä-lehti

  • Eniten kalastuksesta.
  • Paljon retkeilystä.
  • Osumia asemaailmasta.
  • Alan laajimmat ja arvostetuimmat välinetestit ja teemanumerot.
  • Kuumimmat uutuudet, parhaat kalakohteet, upeimmat retkireitit.
  • Tekijöinä maan eturivin kalastus- ja eräoppaita.

Enemmän kalastusta, retkeilyä, elämyksiä ja tilaajaetuja!

Ulkoilu ja luonnossa liikkuminen monin eri tavoin ovat suomalaisten lempiharrastuksia. Lähes pari miljoonaa meistä kalastaa joka vuosi ja sadat tuhannet liikkuvat luonnon helmassa joko elämyksen tai saaliin haussa.

ERÄ on johtava asiantuntija kalastuksessa, aseissa ja kaikessa retkeilyyn liittyvässä. ERÄ-lehti kartoittaa maan parhaat pyynti- ja harrastuspaikat, unohtamatta seikkailumieltä. ERÄ-lehden puolueettomat väline- ja varustetestit ovat kaikkien tunnustamia ja laajuudessaan ylivertaisia.

ERÄ kertoo parhaimmista pyyntimuodoista, hyvistä kalakohteista ja toimivimmista välineistä.Monesti pienelläkin kalastustyylin muutoksella, yksittäisen välineen virittämisellä tai uuden taidon omaksumisella on suurta merkitystä saaliin määrän ja laadun parantumiseen.  ERÄ tarjoaa myös laajan kirjon suomalaisten retkeilijöiden kokemukseen perustuvaa väline- ja retkikohdetietoa.

Eniten rahanarvoista hyötyä lukijat saavat ERÄn ainutlaatuisen laajoista vertailutesteistä, kun he pystyvät kohdistamaan omat välinehankintansa entistä järkevämmin joko huippulaadukkaisiin testivoittajiin tai hinta/laatusuhteeltaan edullisiin hyvä ostos -tuotteisiin.

ERÄ-lehden avustajakunnan pääosan muodostavat eri alojen asiantuntijat ja ammattimaisesti toimivat kalastus- ja eräoppaat, joiden tehtävänä on antaa joka numerossa runsaasti rakennuspuita lukijan omien tietojen ja taitojen jatkuvaan kartuttamiseen.

Tilaa siis nyt ERÄ -lehti itsellesi tai lahjaksi!









Erä lehti

ETUASIAKAS- ELI KESTOTILAUSEDUT 2012

• Säästät tilaushinnassa, edun arvo määräaikaistilaukseen verrattuna 10,60 €
• Saat Erän vuosikerta 2011 DVD:n helmikuussa, joka sisältää Parhaat tärpit ja väsytykset -videon, arvo 29,00 €
• Saat Erän vuosivieheen 2012 huhtikuussa,
arvo 12,00 €
• Saat Erän vuosikirjan 2012 syyskuussa, arvo 19,00 €
• Saat Erän seinäkalenterin 2013 joulukuussa, arvo 19,00 €
• Sinulla on Erän nettisivujen täysi käyttöoikeus
• Saat valita mieleisesi lahjalehden (2-6 numeroa) Otavamedia Oy:n valikoimasta, arvo jopa 26,00 €
• Halutessasi voit tilata SuperRistikot & Sudokut
-lehden 40 % alennuksella, arvo 16,20 € Tilaa!
• Osallistut automaattisesti Otavamedian Suurarvontoihin.

Etujesi arvo yhteensä 131,80 €

 


ILMESTYMISAIKATAULU
2012

1 17.01 Pilkkikalastus.
3 21.02 Suurkalat.
4 15.03 Kevätjäille ja luontoon.
5 12.04 Kalaveneet.
6 15.05 Kauden uutuudet.
7 12.06 Kesäkalastus.
8 10.07 Jokamiehen Erä.
9 01.08 Vaelluskohteet.
10 28.08 Eräelektroniikka.
11 18.09 Aseet ja patruunat.
12 25.10 Ruokanumero.
13 22.11 Ulkomaankohteet.
14 17.12 Kauden aikana kokeiltua.








Etusivu  Aku Ankka  Alibi  Anna  Apu  Apuristikot  Avotakka  Cosmopolitan  Demi  Eeva  Erä  ET-lehti  Gloria  Glorian Antiikki  Glorian Koti  Glorian ruoka&viini  GTi Magazine  Helpot Ristikot  Hymy  Hyvä Terveys  Kaksplus  Kauneus ja Terveys  Kippari  KMVET  Kotiliesi  Kotilääkäri  Koululainen  Kuukauden Sarjisekstra  Käytännön Maamies  Lemmikki  Leppis  Maku  Matkaopas  Meidän Perhe  Meidän Mökki  Meidän Talo  Me Naiset  Metsästys ja Kalastus  Nalle Puh  Moda  Parnasso  Pelit  Prinsessa  Prosessori  Rakennuslehti  Roope-setä  Seura  Soundi  Sport  Suomen Kuvalehti  Suosikki  Suuri Käsityölehti  Tiede  Tietokone  TM Rakennusmaailma  Tom & Jerry  Tuulilasi   Urheilulehti  V8-Magazine  Vauhdin Maailma  Vauva  Vene  Viherpiha  Villivarsa  Voi Hyvin